EtusivuAsiakkaatDelivery Hero – Monipuolinen ja muuntautuva työtila höystettynä ravintola-aiheisilla teemoilla

Delivery Hero – Monipuolinen ja muuntautuva työtila höystettynä ravintola-aiheisilla teemoilla

Delivery Heron työtilojen suunnittelu sai alkusysäyksen Pizza-onlinen ja foodoran muutosta yhteisiin tiloihin Helsingin Pasilaan. Tavoite oli luoda inspiroivat tilat, jotka tukevat sekä monipuolista työntekoa että uuden yhteisön syntymistä. Delivery Hero Finlandin tavaramerkit Pizza-online.fi sekä foodora kuuluvat Pohjoismaiden suurimpiin toimijoihin ruoan kotiinkuljetuksen saralla. Suomessa yrityksen toimintaan kuuluu noin 1500 ravintolaa ja noin 70 omistautunutta ja ruokaa rakastavaa työntekijää, jotka työskentelevät molempien tavaramerkkien parissa. Haastattelimme sekä suunnittelutiimiä Rune & Berg Designilta että Delivery Heron koordinaattoria Anni Mannista uusien tilojen suunnittelun lähtökohdista, sekä valmiiden tilojen toimivuudesta. Toimitimme uuteen toimistokohteeseen valtaosan irtokalusteista sekä valaisimista.

Muutot teettävät yrityksille usein muitakin haasteita kuin ainoastaan tilojen vaihtuminen. Delivery Heron tapauksessa haasteeseen vastattiin ottamalla työntekijät aktiivisesti mukaan uuden työympäristön suunnitteluun.

– Halusimme monipuoliset ja muuntautuvat tilat, sillä töitä pitää voida tehdä useamassa paikassa erilaisten kokoonpanojen voimin. Halusimme myös hauskat neuvotteluhuoneet, ja toivoimme nuorelle kasvuyritykselle sopivaa modernia ja trendikästä, mutta kuitenkin rentoa ilmettä, summaa Delivery Heron koordinaattori Anni Manninen.

Restatop toteutti yhdessä Rune&Berg Designin kanssa Delivery Heron uuden toimiston Helsingin Pasilaan.

Työtilojen kalustevalinnoissa korostuivatkin monipuolisuus, trendikkyys sekä rentous. Tiloihin valittiin paljon selkeälinjaisia kalusteita, jotka mukautuvat erilaisiin työskentelytarpeisiin ja antavat tarpeen tullen myös mahdollisuuden rentoutumiselle. Muutamia kalusteita myös räätälöitiin kohteeseen, jotta ne vastaisivat mahdollisimman hyvin asiakkaiden tarpeisiin.

– Tiloista suunniteltiin viihtyisät ja kanssakäymistä edistävät, unohtamatta kuitenkaan eri rooleihin ja tehtäviin liittyviä erityispiirteitä. Yhteiskehittämisen, tiimihaastatteluiden ja työpajojen avulla varmistettiin, että molempien muuttavien tahojen ääni tulee kuuluviin, ja tilat ovat uuden yhteisön näköiset, kertoo Terhi Isokuortti Rune & Bergin suunnittelutiimistä.

Restatop toteutti yhdessä Rune&Berg Designin kanssa Delivery Heron uuden toimiston Helsingin Pasilaan.

Ihastusta niin työntekijöissä kuin vierailijoissa ovat herättäneet Delivery Heron kokoustilat, joissa toistuvat erilaiset ravintola-aiheiset teemat.

– Teemat ulottuvat sisutukseen, lasiseinäteippauksiin sekä tilan nimeen asti. Delivery Herolla voi siis päästä kokoustamaan esimerkiksi sushiravintolaan tai dineriin, toteaa Terhi Rune & Bergiltä.

Kiitosta ovat myös keränneet toimiston yhteiset tilat, joilla on ollut positiivinen vaikutus yhteiselle työnteolle ja keskustelulle.

– Yhteiset tilat, kuten biljardipöydän ympäristö ja keittiön alue ovat hienot ja tuovat työntekijät loistavasti yhteen. Erityisesti on kiitelty myös neuvotteluhuoneita ja hiljaisia huoneita. Oma suosikkini on kuitenkin suuri sohva, jossa pidin työpistettäni ensimmäisen kuukauden muuttomme jälkeen, Anni Manninen naurahtaa.

Restatop toteutti yhdessä Rune&Berg Designin kanssa Delivery Heron uuden toimiston Helsingin Pasilaan.

Suuri sohva on ominaisuuksiltaan sopiva niin hetken rentoutumiseen kuin työntekoonkin. Sohvalta löytyy tilaa myös useammalle työskentelijälle. Lisää mukavuutta tuovat myös sohvaan integroidut sähköpistokkeet.

Kokonaisuutena Delivery Hero on nykyaikainen, tyylikäs ja rento toimistokokonaisuus, joka syntyi hyvästä yhteistyöstä. Meillä oli ilo olla mukana toteuttamassa tätä modernia toimistokokonaisuutta.

Asiakas: Delivery Hero Finland
Suunnittelu: Rune & Berg Design, Teija Tarvo, Charlotta Mannerberg, Virve Penttilä ja Terhi Isokuortti.
Toteuttaja: Restatop Oy
Toimitussisältö: irtokalusteet ja valaisimet
Kuvat: Aleksi Tikkala