Restatop on solminut yhteistyösopimuksen E. Ahlströmin kanssa. Jatkossa toteutamme yhteistyössä ravintolasisustuksia niin, että Restatop tarjoaa tuttuun tapaan kalusteet ja valaisimet, ja yhteistyön myötä asiakkaidemme on mahdollista hankkia projekteihinsa myös kattaustuotteet kätevästi yhden oven takaa.
Restatop tulee toteuttamaan E.Ahlströmin showroomille ravintola-asiakkaita varten esillepanon kaluste- ja valaisinmallistostaan ja E. Ahlströmillä asioidessaan asiakkaat voivat saada palvelua paitsi astia-asioissa myös jatkossa tavoittavat samasta paikasta Restatopin osaavat kalustemyynnin ammattilaiset. Tämän lisäksi Restatop palvelee tuttuun tapaan edelleen Turun Apilakadun ja Helsingin Klaarantien toimipisteissään.
Restatop ja E. Ahlström ovat aiemminkin toimineet samojen projektien parissa, mutta nyt kumppanoitumisen myötä yhteistyötä päästään syventämään ja tarjoamaan myös asiakkaille sen parhaimmat hyödyt. Kumppanuutemme myötä pystymme yhdessä tarjoamaan tuotteiden lisäksi kaiken sen suunnittelun ja yhteensovittamisen, jolla varmistamme onnistuneen kokonaisuuden ja sujuvan projektin.
Artikkelin kuvat: Mikko Kaaresmaa, Karoliina Jääskeläinen, Niko Sieppi
Jätä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä!