Restatopille on myönnetty Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän sertifikaatti. Sertifikaatti on osoitus siitä, että yrityksemme on ansioitunut ympäristöasioiden hoitamisessa ja kehittämisessä sekä olemme sitoutuneet säästämään luonnon resursseja.
Ekokompassin avulla olemme kartoittaneet yrityksemme keskeiset ympäristövaikutukset ja osa-alueet, joihin voimme toimillamme parhaiten vaikuttaa. Näitä ovat muun muassa jätteet, energian käyttö, hankinnat, viestintä ja vaikuttaminen. Tutustu Ekokompassiin ja ympäristölupaukseen alla olevasta linkistä.
Me Restatopilla sisustamme julkitiloja. Luomme joka päivä ratkaisuja hyvän asiakaskokemuksen tuottamiseksi – oli kyseessä sitten ravintola, hotelli, toimisto tai muu julkinen kohtaamistila. Samalla pidämme huolen siitä, että toteuttamamme tilat ovat toiminnalliselta ja taloudelliselta näkökantilta fiksuja. Tästä kokonaisuudesta syntyy konsepti, jolla menestyt.
Bob’s Loundry on värikäs uudella konseptilla varusteltu ajanviettopaikka, joka yhdistää saumattomasti ravintolan, baarin sekä pesulan.
Restatop isosti mukana Rauman Telakalta valmistuneen MyStar laivan valaisin- ja kalustetoimituksissa.
Relex Solutions on ohjelmistotoimisto, jonka tiloja lähdettiin uudistamaan yhdessä Rune & Berg Designin kanssa.
Restatopille on myönnetty Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän sertifikaatti.
Viime keväänä suuren suosion saavuttaneet terassisetit ovat jälleen saatavana suoraan varastostamme.
Jätä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä!